Making of Kultainen Vasikka

Kultainen vasikka on ihmisen luoma jumalhahmo. Sen brutalistinen olomuoto syntyi otsikon mukaisesti tehdessä. Teosta varten olin hankkinut lasten turvaistuimen, muutaman vetoliinan, pari pressua, spray-maalia sekä maalaustelineet. Maalaustelineistä käytin lopulta vain murto-osan, mikä jälkeenpäin oli upea ratkaisu logistisessakin mielessä. Kuinka hyvin talon korkuinen Vasikka olisi liikkunut Helsingin keskustassa? (Hmm, täytyypä laittaa muistiin.)

Teoksen toteuttamiseen olin varannut pidennetyn viikonlopun, jonka vietin Viialassa tyhjilleen jääneessä mummilassa. Kaupungin melskeeseen ja kämppiselämään tottuneena yöt suuressa talossa olivat helvetin pelottavaa aikaa pimeyden ja hiljaisuuden takia. Puiset portaat narisivat itsestään, kuulin omia, jopa näin omia. Kerran mennessäni yöllä keittiöön näin silmäsyrjälläni mustan hahmon olohuoneessa joka katosi kun käänsin katseeni siihen. Nukuin yöt kasvot oveen päin, ja käydessäni vessassa tein sen rivakasti valot päällä.

Teos sai luurankonsa varsin nopeasti. Ystäväni auttoi minua kiinnittämään turvaistuimen telineen kulmaan. Ongelmaksi koitui (päänsäryn lisäksi) kahden telineen palan muodostama V-muoto, joka ei juuri kannatellut torsoksi kaavailtua pressua. Se muistutti enemmän telttaa. Tarvitsin jotain pyöristämään olomuotoa. Kävin ostamassa paikallisesta tarvikeliikkeestä pätkän kanaverkkoa.

Myös itse pressu tuotti ongelmia. Turvaistuimen tavoin olin alunperin ajatellut maalata myös sen kultaiseksi, mutta maali ei meinannut ottaa kiinni. Lisäksi sen paino heppoisen kanaverkon päällä arvellutti. Tarvitsin jotain kevyempää, jonka pinta olisi jo valmiiksi kultainen, tai edes sinne päin. Yöllisen googlettelun päätteeksi löysin ensiaputuotteita myyvän verkkokaupan sivuilta kullanvärisen foliopeiton! Kultaisen värinsä lisäksi se sopi teokseen sen pelastusta tarjoavan käyttöterkoituksensakin ansiosta.

Viimeisen hionnan teos sai alkuperäisellä näyttelypaikalla. Muunmuassa pään kiinnitystä muokattiin ystäväni neuvomana siten, että Vasikan pää olisi hieman ylväämmin (eikä putoaisi niin helposti).

Teos saatettiin päivänvaloon sen nimikko näyttelyssä 8.1.2020 Forssan Kaupunginkirjastossa jalustanaan trukkilavoista koottu lava. En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen kävijämääriin. Halusin tuoda Vasikan suuremman yleisön eteen. Aloin tiedustella suurempien kaupunkien kirjastojen sekä yksityisten tilojen vuokria. Hinnat olivat korkeita ja jonot olivat pitkiä (jopa yli vuoden mittaisia.) Pohdin, voisiko tuon suuren yleisön saavuttaa jotenkin edullisemmin ja nopeammin.

Hetken pohdinnan jälkeen lamppu syttyi päässäni. Sen loisteessa parasta ei ollut teoksen saaminen isolle kirkolle tai sen minimalistinen hinta, vaan sen saaminen näytille ties kuinka moneen paikkaan samana päivänä.

Tyttöystäväni suhtautui erittäin suurella varauksella ideaani ruuvata pyörät trukkilavoihin ja kuljettaa sillä Vasikkaa ympäri Helsinkiä. Myös teoksen lainaaminen viikonlopuksi sen nimikkonäyttelystä tuntui aika erikoiselta ratkaisulta. Voisinhan edes odottaa näyttelyn loppuun saakka. Uutiset koronasta kuitenkin alkoivat kantautua ja jokin sisälläni sanoi, ettei toista mahdollisuutta enää tulisi. 

Kävin ostamassa pyörät paikallisesta monitavaraliikkeestä, laadin piirroksen Vasikka-kärrystä ja toteutin sen yhdessä isäni kanssa pienen pallottelun päätteeksi (hän suhtautui operaatioon vähintäänkin yhtä varauksellisesti kuin tyttöystäväni). Illalla näyttelyn sulkeuduttua kävin “ryöstämässä” Vasikan, lastasin sen kärryjen kera ystävältäni lainaamaani pakettiautoon ja lähdin ajamaan kohti Helsinkiä.

Koska kärry tarvitsi vielä jotain, jolla vetää ja ohjata sitä, nappasin mukaan vielä lumikolan vanhempieni luota, jonka kahvan ruuvasin irti kärryni ohjaustangoksi. Kämppäkaverini kissa oli erittäin kiinnostunut uudesta sisustuselementistä.

Seuraavana aamuna lähdimme kämppäkaverieni kanssa Kannelmäkeläisestä neliöstämme kohti Helsingin keskustaa. Saavuimme Alvar Aallonkadulle, Töölönpuiston ja rautatieaseman väliselle tielle, ajoimme sen päähän ja aloimme koota vasikkaa. Hyinen tuuli hyväili kasvojamme ja käsiämme kun siitä väristen koitimme rähmäisin silmin koota vasikkaa. Kuparipeite repeytyi useaan otteeseen ja saimme sen pysymään kiinni vasta usean teippauksen jälkeen. Tämän lisäksi jalkojen kiinnitys tuotti vaikeuksia. Näyttelylavasta poiketen kärryssä käytettyjen trukkilavojen puut  olivat poikittain, mikä vaikeutti jalkojen sitomista liinoin kärryyn. Koska olimme jättäneet seikan vallan pois laskuista, emme keksineet siinä hädässä mitään muuta tapaa toteuttaa sidontaa, kuin kiinnittää vasikan jalat kärryyn nippusitein ja lähteä matkaan.

Lisätietoa Kultainen Vasikka sekä Vasikan Matka -teoksista löydät täältä.